Ilmottauduin vahingossa joogan alkeiskurssille. Katselin netistä jooga-kursseja ja löysin puolivahingossa siedettävän hintaisen, järkevällä sijainnilla olevan joogakoulun, jolla oli vielä kursseja sopivina aikoina. Se sopivin kurssi oli tietenkin täynnä. En suostunut lannistumaan vaan lähetin toimistolle sähköpostilla kyselyn, että kannattaako minun nyt odottaa syksyyn vai mennä kurssille nyt, kun seuraavalta kurssilta, jolle mahtuisin joutuisin olemaan poissa muutamalta kerralta. Sain vastauksen, jossa kehotettiin ilmottautumaan jonoon. Totesin että syteen tai saveen, pistän nimeni sinne ja sitten katsotaan miten käy, että vapautuuko minulle paikka vai ei. Ja niin siinä sitten kävi, kurssille oli saman päivän aikana tullut peruutuksia, joten jonon sijaan olin ilmottautunut kurssille.

 Aloitan siis joogan alkeiskurssin.

 Tiedän, että osa tästä kipinästä sai alkunsa eräästä joogaa harrastavan kaverini kanssa käydystä keskustelusta. Toinen osa tästä kipinästä tulee Elizabeth Gilbertin 'Eat Pray Love'-kirjasta, jota luen iltaisin ennen nukkumaan menoa. Loput tästä kipinästä on ollut aina mun sisälläni. Mitä minä odotan tältä? Odotan löytäväni tavan rentoutua ja uuden tavan kuunnella itseäni.

 Miten tämä liittyy kolmenkympin lähestymiseen? Varmaan tavalla, jossa nainen etsii keinoa kommunikoida kehonsa kanssa paremmin, pitää kehostaan parempaa huolta ja saada mielensä tasapainotettua samalla. Lopetin aktiivisen salilla käymisen, kun aloin seurustelemaan. Ennen sitä viihdyin salilla hyvin; kävin sielä parhaina viikkoina jopa neljä kertaa, suunnittelin viikko-ohjelmani sellaisiksi, että ehdin käymään sielä vähintään kolme kertaa, minulla oli suosikkiohjaajat ja suosikkitunnit, joilla tykkäsin käydä. Sitten se jäi. Maksoin kuukausimaksuja vielä vuoden päivät ajalta, jolla kävin salilla ehkä kerran. Sen jälkeen kokeilin tanssitunneille menemistä, mutta tunsin itseni lähinnä hyvin vanhaksi elefantiksi sirojen 16-vuotiaiden seassa. Tanssikoulujen maailmassa, jossa "alkeistuntien" vaatimuksena on vähintään hyvä koordinaatio, hoikka, taipuisa vartalo ja kahden vuoden kokemus aerobicistä, kohta 30 on jo liian kankea ja varsinkin liian vanha. Tanssi on siis laji, jota ei kannata edes kuvitella aloittavansa sen jälkeen, kun on täyttänyt 18-vuotta. Loput kymmenen kerran korteista myin pois.

 Myönnän toki, että tuntuu siltä, että jooga on ollut jo vuosia "vanhempien" (lue: yli 30-vuotiaiden) Hollywood-tähtien suosima harrastus. Jossain kohtaa tuntui, että kaikkialla toitotettiin sitä, kuinka Madonna pysyi niin hoikkana juuri joogan ansiosta ja kuinka se ja tämä ja tuokin harrastavat joogaa. Lisäksi tuntuu, että kaikki mikä liittyy New Yorkiin päätyy aina muutaman mutkan jälkeen joogaan. Olen kiinnostunut vähintään kokeilemaan, mutta toivon löytäväni joogasta jotain muutakin, kuin itselleni soveltuvan urheilulajin.